Teija Tuisku

Kuvapuutarha
— tarinoita kasveista ja ihmisistä —

Puutarhat ja kasvit ovat intohimoni: kuvaan ja kirjoitan niistä työkseni ja olen myös innokas kotipuutarhuri. Kohteet ovat usein lähellä, sillä rehevä puutarhamme toimii monesti studiona. Pihavierailut ja erilaiset puutarhat kuljettavat minua kesäisin ympäri Suomea ja ulkomaita.

Hyödynnän unelmatyössäni valokuvaajan, puutarhurin ja puutarha-agronomin tutkintojani. Ennen yrittäjäksi ryhtymistä työskentelin yli kymmenen vuotta puutarha-alan erikoislehdessä valokuvaaja–toimittajana.

Valokuvat

Olen kuvannut kasveja lähes parikymmentä vuotta. Innostus alkoi jo opiskeluvuosina. Yhäkin kasvien muodot ja värit sekä sade, tuuli ja lumi kuin myös vallitseva valo inspiroivat puutarhassa kaikkina vuodenaikoina.



Oma kasvimaa
Pieni potager

Puutarhan kasvu ja kukoistus sekä sen hiipuminen ovat luontevia kohteita ympäri vuoden. Muutaman vuoden ikäinen kasvimaani pursuaa värikkäitä kukkia, joiden lomassa kasvatan erilaisia vihanneksia. Kohde on ollut aarreaitta sekä keittiön että kuvauksien kannalta.

Monesti vallitsevan valon erilaiset sävyt ja tunnelmat inspiroivat ja saavat minut liikkeelle. Metsästän usein pehmeää aamuvaloa tai lempeää auringonlaskua. Päivällä tahti kiihtyy ja valo kovenee – kuvista voi aistia intensiivisien, jopa kiireisen puutarhan.


Lifestyle puutarhassa
Stailaus

Yksi kauneimmista kukkakausista on ehdottomasti syreenien aika. Niiden tuoksussa ja kauneudessa tiivistyy alkukesän virittynyt tunnelma. Huipentuma tuntuu joka vuosi liian lyhyeltä, ja kukinta hujahtaa ohi aina liian nopeasti.

Muhkeat syreenipensaat ovat kukkakuvaajan kannalta loistavaa materiaalia, sillä niitä riittää maljakkoon ja somisteeksi. Asetelmien tekeminen, sommittelu ja kukilla sisustaminen ovat mukava ja tärkeä osa työtäni.


Puutarhaelämää
Pottutasting

Keittiöpuutarha on tänä päivänä keidas, jossa kasvaa makunystyröitä hiveleviä vihanneksia, juureksia ja yrttejä. Herkkutarhurit kasvattavat maillaan useita eri lajikkeita ja syksyllä makuja vertaillaan ystävien kesken tastingissa. Oma pottumaa on pop!

Kuvaamani otokset ovat Makutarhuri-kirjasta, joka julkaistiin keväällä 2016.


Kasvikuvituksia
Kukkia ja vihanneksia

Iloiset tai tunnelmalliset kuvituskuvat syntyvät monesti oman puutarhan antimista, puutarhatöiden lomassa. Kamera on aina pidettävä lähellä!

Kasvatan keittiöön ja juttujen kuvauksia varten kattavan kokoelman koriste- ja hyötykasveja.

Artikkelit

Artikkeleita ja kuviani julkaistaan puutarha-alan erikoislehdissä. Lisäksi useissa aikakausilehdissä voi nähdä kuvittamiani puutarha-aiheisia juttuja.


Artikkeli 1

Loistoa puutarhaan kärhöillä
Kotipuutarha 3/16. Teksti ja kuvat Teija Tuisku

Jalo- ja viinikärhöt ovat kärhöjen aatelistoa, vaikka kärhöperhettä kutsutaan hiukan arkisesti Isokukkaisten ryhmäksi. Yläluokkaisen oloiset kukat ovat tietysti satumaisen isoja, ja ne hehkuvat rubiinin, pinkin tai syvän violetin väreissä…

Lataa PDF

Artikkeli 2

Pieni mutta pursuava potager
Viherpiha 1/17. Kuvat Teija Tuisku / Teksti Heidi Haapalahti

”Kutsun itseäni myöhäisherännäiseksi vihannestarhuriksi. Olen aina rakastanut kukkia ja muita koristekasveja ja valmistunutkin aikoinani puistopuutarhuriksi. Mieheni ja minun Vantaan Päiväkumpuun rakentama puutarha on vihreä ja täynnä puita ja perennoja…

Lataa PDF

Artikkeli 3

Kukilla kruunattu kasvimaa
Kesämökki-erikoislehti. Kuvat Teija Tuisku / Teksti Heidi Haapalahti

Valkoraitaisen viiruhelpiheinikon keskellä kohoaa betonitöillä koristeltu portti, josta kuljetaan Heikin ja Kalervon koristeelliselle kasvimaalle. Siellä lehtikaalit on istutettu ympyrän muotoon, ja kukkia kasvaa vihannesten joukossa kaikkialla…

Lataa PDF

Artikkeli 4

Ihanat kesäkukat ruukuissa
Kotipuutarha 5/16. Teksti ja kuvat Teija Tuisku

Keltainen ei kaipaa muita vahvoja värejä seurakseen, vaan keväisen aurinkoinen kukkaloisto syntyy yhden värin eri sävyillä ja muutamalla lisävärillä. Tyylistä tulee rento, kun kokoat ruukkuryhmää varten kaikki vanhat soikot ja ämpärit. Kun astiat ovat yhtenäiset ja neutraalit, kukat saavat kaiken mahdollisen huomion…

Lataa PDF

Artikkeli 5

Ruusujen taika
Kodin kuvalehti 3/17. Kuvat Teija Tuisku / Teksti Heidi Haapalahti

Voimakas, makea tuoksu leijuu puutarhassa ukkosta enteilevässä ilmassa. Kukkakuosiin verhoutuneet ruusupensaat ja -köynnökset ryöppyävät kapeiden kulkuväylien ylle ja oksien piikit tarraavat ohikulkijaan. Aili Myllylän noin 300 ruusua ovat heinäkuussa muhkeimmillaan…

Lataa PDF

Artikkeli 6

Joulutunnelmaa Tukholmasta
Viherpiha 12/16. Kuvat Teija Tuisku / Teksti Heidi Haapalahti

Taivaalta tihkuu vettä, mutta Slottsträdgård Ulriksdalin valoisten kasvihuoneiden sisällä vallitsee lämmin juhlatunnelma. – Rakastamme tätä paikkaa! Tänä vuonna ostamme jouluksi vain kukkia ja annamme lahjarahat pakolaisille, käytävällä vastaan tuleva iäkäs rouva hihkaisee Ulriksdalin toimitusjohtajalle Bosse Rappnelle…

Lataa PDF

Artikkeli 7

Puutarha pukeutuu syksyyn
Kotipuutarha 10/16. Kuvat Teija Tuisku / Teksti Annikki Oikkonen

Kasvivalinnat ovat avainasemassa, kun rakennetaan puutarhaa joka näyttää hyvältä myös kiihkeimmän kukintakauden jälkeen. Perinteisesti syksyinen puutarha herättää mielikuvan ruskan värjäämistä puista ja pensaista, mutta puuvartiset kasvit eivät ole ainoa elementti, jonka varassa pihamaan kauneus syksyllä lepää…

Lataa PDF

Artikkeli 8

Taikatalvi
Viherpiha 12/2014. Kuvat Teija Tuisku / Teksti Heidi Haapalahti

Pue puutarha juhlakauden kunniaksi tunnelmalliseksi talven ihmemaaksi. Paraatiasuinen piha tuikkii lempeää valoa ja toivottaa niin talon väelle kuin ohikulkijoillekin lämmintä joulumieltä…

Lataa PDF

Kirjat

Kirjaprojektit ovat pitkäjänteisiä, mutta mielenkiintoisia toimeksiantoja. Olen ollut mukana Tammen ja Wsoy:n julkaisemissa puutarhateoksissa kirjan tekijänä, kuvaajana sekä kuvatoimittajana.


Kirja 1

Makutarhuri
Makutarhurin neuvoilla virität kasvattamiesi vihannesten maut huippuunsa.

Tammi 2016

Makutarhuri perehtyy vihannesten makumaailmaan ja on tyylikäs tietopaketti herkkusuille. Toimin Makutarhuri-kirjassa valokuvaajana ja kuvatoimittajana. Myös lifestyle-tyyliset tastingkuvaukset sekä kirjan kansi ja kansilehdet ovat käsialaani.

Makutarhuri-kirja on Heidi Haapalahden kirjoittama, ja siellä on myös Leena Hokan upeita vihanneskuvia.


Kirja 2

Lavatarhuri
Kasvata satoa viljelylaatikossa

Tammi 2015

Seurasin kameran kanssa lavatarhurin toimia kevään kylvöstä syksyn sadonkorjuuseen. Siitä syntyi monipuolinen tietokirja, jonka hyötytarhakuvat ovat elämänmakuisia ja juurevia.

Lavatarhuri-kirjan kirjoitti Heidi Haapalahti, ja asiantuntijana ja lavatarhurina toimii Suvi Lehtonen.


Kirja 3

Kierrätyspuutarha
Turhan tavaran uusi elämä puutarhassa

Tammi 2013

Kierrätyspuutarha on pirteä tietokirja puutarhan kierrätyshenkisistä ideoista. Suuren osa kirjan kuvista olen taltioinut omasta puutarhastani, jonka olemme rakentaneet lähes kokonaan kertaalleen käytetyillä materiaaleilla ja tavaroilla.

Iloinen ilme ja maanläheinen ote näkyvät kirjan kuvissa sekä tekstissä, joka on Heidi Haapalahden käsialaa.


Kirja 4

Puutarha ja Piha
Kirjasarja 1–4

Wsoy 2006

Toimin neliosaisen Puutarha ja Piha –kirjasarjan kuvatoimittajana. Kirjasarja syntyi Wsoy:n ja Puutarhaliitto ry:n yhteisprojektina.

Videot

Puutarhatunnelmat tallentuvat pian myös videoille, sillä opiskelin videokuvausta Helsingin Metropolian ammattikorkeakoulussa. Tiedän, että videoista tulee valokuvauksen veroinen, vuosia kestävä seikkailu ja opintomatka uudenlaiseen kuvamaailmaan. Siinäkin kasvit ja puutarhat tulevat olemaan keskeisessä roolissa!


Makutarhuri saa postia
Tomppupostia

Itsekasvatettu maukas tomaatti on makutarhurin ylpeys. Ystävältä saadut erikoiset lajikkeet herkkutarhuri kylvää kätevästi talouspaperiin säilöttynä. Unelma omista punaposkista alkaa häämöttää.

Tomppupostia kuvattiin Makutarhuri-kirjan Facebook-sivuille.


Keväinen jouluruusuniitty
Rouva Jouluruusu

Tämän kukan eteen kotipuutarhuri on valmis tekemään tempun jos toisenkin. Jouluruusujen ihanaan maailmaan minut johdatti ystäväni Ritva Kokkola, joka on kasvattanut kukkien kuningatarta vuosikausia.

Rouva Jouluruusu -video on kuvattu Ritva Kokkolan keväisessä puutarhassa.


Kylmä kevät 2015
Takatalvi

Keväinen lumisade puistattaa, sillä talven jälkeen janoamme lämpöä ja vihreyttä. Sormet kohmeessa, maassa maaten videoin ensimmäiset lumihiutaleeni, jotka leijuivat kevätkellojen ja jouluruusujen ylle. Onneksi kasvit osaavat odottaa takapakkia ja selviävät usein vaurioitta lumesta ja pikkupakkasesta.


Lavatarhuri etsii elämää
Matoja

Talven jälkeen lavatarhassa on liian hiljaista. Missä ovat lierot ja muut eliöt, jotka murustavat maan viljavaksi? Lavatarhuri Suvi ryhtyy matopankkiiriksi, ja lierot pääsevät malliksi makrolinssin eteen ennen maahan porautumista.

Matovideo kuvattiin Lavatarhuri–kirjan Facebook–sivuille.


Puiston sykkeessä
Central Park, New York

Puistot ovat kaupunkilaisten puutarhoja. Kuvasin syksyllä 2014 yhtä maailman kuuluisinta viherkeidasta, jonka sykkivä puistotunnelma teki lähtemättömän vaikutuksen. Ensimmäinen ulkomailla otettu puistovideoni on kuvattu suurkaupungin tyyliin: spontaanisti, matkan edetessä.


Yhteystiedot

Kuvapuutarha
Teija Tuisku
Puutarhakuvaaja-toimittaja

Ismontie 11
01420 VANTAA

y-tunnus: 16565671

Puh. 040 550 5886
Email: teija.tuisku(at)kuvapuutarha.fi

Takaisin ylös

© Kuvapuutarha | Sivuston suunnittelu Luhola Graafium